Puijon uudelle laavulle nimi

Puijon uuden laavun nimi on Puijonnokka 

Puijon pohjoisosaan rakennetun uuden laavun nimikilpailu on ratkaistu. Uuden laavun nimi on Puijonnokka.

Kilpailussa tehtiin yhteensä n. 60 nimiehdotusta. Laavun  nimen valintaa varten oli muodostettu 16 henkilön tuomaristo. Kukin tuomari sai esittää mielestään kolmea parasta nimiehdotusta laavulle. Tuomareiden äänestyksessä nousi muista ehdotuksista esille kaksi nimiehdokasta: Puijonnokka ja Puijonsarven laavu / Sarven laavu.

Nimiehdotuksen tehneiden omat perustelut

Puijonnokalle perusteluja

– Paikka on tavallaan Puijon kasvot pohjoiseen päin ja muutenkin korkealla, ihan kun nenä ihmiskehossa. Eikä nokka ei ole niin virallinen nimi kuin nenä, istuu savolaiseen mentaliteettiin.

–  Kallavesj-laulussa lauletaan …kiertee Puijonsarven nennee… nenä=nokka ja kyseinen laavu on aika lähellä laulussa mainittua paikkaa.
– Tokko suanen koskaa ennee kierteep Puijonsarven nennee,

Puijonsarven laavu tai Sarven laavu -nimien perusteluja

– Yksinkertainen ja toimiva. Laavu sijaitsee sarvessa

Tuomareiden äänestyspäätös

Tehdyistä nimiehdotuksista sekä tuomareiden antamista äänistä käytiin keskustelua kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Iris Asikaisen kanssa. Puijonnokka-nimi on ehdotuksen tehneiden perusteluissa liitetty osuvasti Kallavesj-lauluun, millä on sidoksensa myös laavun sijaintipaikkaan. Kallavesj-laulun tekijän Aaro Jalkasen muistopatsas sijoittuu Päivärannantien varteen lähimmän pysäköintipaikan välittömään läheisyyteen, mistä on lyhin kävely-yhteys uudelle laavulle. 

Myös toinen esille noussut ”Puijonsarven laavu” nimi olisi ollut varteen otettava, mutta se on ehkä astetta persoonattomampi laavun nimenä. Kun otettiin huomioon annetut tuomarien äänet sekä nimiehdotuksen yhteydessä esitetyt perustelut niin nimi Puijonnokka todettiin  parhaaksi vaihtoehdoksi uudelle laavulle.   

Puijonnokkaa laavun nimenä oli ehdottanut kolme eri henkilöä, joten voittaneelle nimiehdotukselle luvattu 100 euron lahjakortti arvottiin näiden kolmen nimeä ehdottaneen kesken. Arvonnan voitti  henkilö, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen. Nimiehdotuksia tehneiden kesken arvottiin lisäksi kaksi teräksistä termospulloa, jotka voittivat Kaija Vartiainen Helsingistä  ja Matti Hyvärinen Kuopiosta.  Asianosaisille on tiedotettu voitoista.

Uusi laavu on jo lyhyessä ajassa saavuttanut suuren suosion. Levähdyspaikka palvelee kaiken ikäisiä niin Puijon luonnossa liikkuvia kuopiolaisia kuin ulkopaikkakuntalaisiakin. 

Lähde: Kuopion kaupunki

Kommentit on suljettu