Historia

Inkilänmäen-Peipposenrinteen asukkaat voivat antaa asukasyhdistykselle lainaan historiakirjoituksia ja valokuvia, jotka liittyvät kaupunginosaamme. Jos sinulla on jonkinlaista materiaalia, voit ottaa yhteyttä yhteydenottolomakkeella tai lähettää viestiä suoraan hallituksen jäsenille. Historia-aineistot kopioidaan talteen digitaaliseen muotoon, jolloin ne säilyvät jälkipolvillekin.

Kaikki uusi tieto on tervetullutta. Kirjoitukset ja valokuvat laitetaan tälle sivulle, jotta kaikki kiinnostuneet voivat niitä lukea ja katsoa.

---

Inkilänmäen ja Peipposenrinteen historiaa
1700 – luvulta alkaen

Varttuneemman sukupolven kuopiolaiset muistanevat Inkilänmäen näkymiä sota-ajalta ja muutama vuosikymmen sen jälkeenkin.

Ruotsalaisen sisarusten omistama elinvoimainen maalaistalo oli Inkilänmäen laella peltojen, karjanlaitumen ja metsikön ympäröimänä.

Talvisin kaupunkilaiset hiihtelivät näillä kumpareilla ristiin rastiin ja kesällä suunnistivat mm. marjaretkille kierrellen pellon pientareilla ja ahon laitamilla.

Kirkko ja Koti – lehdessä toimittaja Marjatta Viinikainen on kertonut seuraavaa:

Inkilänmäen lakea peittivät 60-luvun loppupuolelle asti niityt ja pellot. Ei ollut ainuttakaan korkeaa kerrostaloa. Vain maalaistalo vainioiden keskellä. Hirsiseinäinen, punaiseksi maalattu Inkilänmäen talo.

 

Siinä se on tänäkin päivänä. Kerrostalojen sylissä kuin muistomerkki Inkilänmäen edellisestä elämästä.

Erikoisesti 60-luvulta alkaen kaupunkiasutus levittäytyi tänne nopeassa tahdissa.

Onneksi Inkilänmäen lakipisteessä oleva Inkilän talo lähiympäristöineen säilyi lähes koskemattomana. Se kertoo ajankulusta ja yhteiskunnan kehityksestä torpparikaudesta nykypäivään saakka.

Perimätiedon mukaan Inkilänmäellä oli asutusta jo 1700-luvulla. Saman vuosisadan loppupuolella (1782) on perustettu Kuopion kaupunki. Kaupungin raja ei ulottunut Inkilänmäelle saakka, vaan se merkittiin kaupungin pohjoissivulla Maljapuroon, nykyisen linja-autoaseman seutuville. Mm. Puijon, Pappilanmäen ja Inkilänmäen alueet kuuluivat edelleenkin suureen Kuopion kirkkopitäjään. Inkilänmäellä silloin on ollut ainakin yksi savupirtti kaski­viljelyksineen. Nämä alueet kuuluivat Iso-Pappilan nautinta-­alueisiin, joten savupirtin asukkaat – torpparit – maksoivat ns. papin veroa työnä, viljana tai karjantuotteina. Iso-Pappila oli Väinölänniemen tyvessä, josta se siirrettiin l800-luvun puolivälissä Pappilanmäelle – pois kaupungista.

Sinne rakennettiin Kaksikerroksinen, upea talo, joka palveli Kuopion maaseurakunnan pappilana ja hallintopaikkana vuoteen 1942.

Iisalmessa asuva Heikki Inkinen kertoo sukujuuristaan seuraavaa:

Inkisten esi-isä on muuttanut Karjalan Kannakselta Kirvun pitäjästä Kuopion pitäjään 1700-luvulla. Ilmeisesti Inkiset tulivat Iso-Pappilan torppareiksi Inkilänmäelle. Heidän asuttamansa savupirtti oli nimeltään Heiskalanmäen torppa. Se onkin nykyisen Inkilänmäen tilan alkuperäinen nimi.

Kuopion maaseurakunnan arkistotiedoista ilmenee, että Pappilaan kuului Heiskalanmäen torppa, joka myöhemmin on rekis­teröity nimellä Inkilänmäki numero 5 ja vielä myöhemmin n:o 4.

Inkiset ovat asuneet Inkilänmäellä yli sata vuotta, joten heidän sukunsa jätti tänne perinnöksi Inkilänmäki-nimen.

Heikki Inkinen kertoo, että Inkilän talo on rakennettu 1860. Todennäköisesti rakentajina ovat olleet Johan Inkinen poikiensa kanssa.

Ruotsalaisen suku tuli taloon 1870-luvun lopulla ja Inkiset muuttivat kaupungin keskustaan.

Mooses Ruotsalainen ja vaimonsa Elisabet muuttivat tänne Maanin­galta (1876). Vaikka Inkilänmäki-tila oli edelleenkin Iso-Pappilan torppa, niin kuitenkin siirtyi torpparin suvussa isältä pojalle. Risto Ruotsalainen viljeli Inkilänmäki-tilaa vuoteen 1930 saakka. Sen jälkeen tilasta ja talosta huolehtivat Riston neljä tytärtä. Ikäjärjestyksessään he olivat Anni, Katri, Maija ja Hanna. Katri avioitui Nikolai Kanteleen kanssa ja muutti asumaan Pihlajaharjuun. Anni oli ammatiltaan kiertokoulunopettaja ja eli yli 90-vuotiaaksi.

Alkuperäistä Inkilän talon päärakennusta on jonkin verran muunneltu. Mm. ulko-oven eteen on rakennettu eteinen, joka on edelleenkin paikoillaan. Navetta on sijainnut vastapäätä asuin­rakennusta. Kivijalka on näkyvissä. Uusi navetta on rakennettu tallin jatkeeksi. Talli on alkuperäisessä asussaan, samoin riihi. Paja ja savusauna ovat sijainneet nykyisen Inkiläntien puolella. Vinttikaivo poistettiin vasta muutama vuosi sitten.

Inkilänmäen tila oli pappilan torppana peräti 1920-luvulle saakka, jolloin torpparilain perusteella Ruotsalaiset lunastivat sen omistukseensa. Torpparilaki eli ns. Lex Kallio tuli voimaan 1922.

Etäällä on aika, jolloin Inkilänmäeltä käytiin hevoskyydillä kaupungissa asioilla sekä sunnuntaisin ja juhlapäivinä tuomio­kirkossa. Kesäisin Inkilänmäen tilan karja käyskenteli metsä­laitumilla Peipposen ja Puijon rinteillä.

Toivo Kannel kertoi, että Maljapuron sillan päädyssä oli portti vielä 1920-luvulla, ettei karja päässyt häiritsemään kaupungin asukkaiden elämää.

Ruotsalaisen suvun jäsenille kuuluu kunnia ja kiitos siitä, että he säilyttivät mahdollisimman paljon sellaista, jotka olennaisesti kuuluvat maalaistaloon ja sen perinteisiin.

Torpparikauden aikana ja vielä senkin jälkeen maaseudulla elettiin luontoistalouden aikaa. Elanto ja jokapäiväisen elämän tarpeet oli löydettävä omilta tiluksilta. Työ oli raskasta. Taloudessa tarvittiin vierastakin työvoimaa. Torppareillakin oli renkiä ja piikoja.

Inkilänmäellä oli renkinä Heikki Vilho Rissanen ja piikana Akaata Sohvi Kärkkäinen, lähtöisin Kiuruvedeltä. Lempi leimahti ja niin heistä tuli aviopari. He asettuivat asumaan Kemilänmäelle, jossa pappilan maalla oli lukkarin talo. Sen lähellä oli useitakin rakennuksia, jopa kaksikerroksinen hirsitalo. Niissä asui nimen­omaan tilatonta väestöä, mäkitupalaisia ja loisia. Rissasen perheeseen syntyi useita lapsia. Maaliskuulla 1873 syntynyt poika sai kasteessa nimen Juho. Hänestä tuli maamme eturivin kuvataiteilija. Juho Rissasen eräässä elämänkertateoksessa mainitaan Juhon syntymäpaikaksi Kemilänmäellä rakennus, niin ­sanottu kanttori Kemiläisen pienempi puoli.

Rissasen perheen isä Heikki oli usein ryppyretkillään ja äiti hankki perheelleen niukan toimeentulon pyykkärinä. Lapset kävivät kerjulla. Perhe-elämä oli riitaisaa ja lapsia kuritettiin ankarasti. Humalainen isä paleltui kuoliaaksi Linnanlahden jäälle. Juho Rissasen lapsuudenmuistot olivat ankeat. Oli suoranainen ihme, että hän selviytyi monien kolhujen kautta elämälle toteuttamaan itseään mestarillisena kuvataiteilijana.

Tämän vuosisadan alkupuolella Puijo tuli tunnetuksi myös talvi­urheilukeskuksena. Puijon ensimmäinen hyppyrimäki oli Puijon Peipposella. Hyppyrimäen sijainti on havaittavissa Kallantien varrella olevan Noutotukun rakennuksesta noin parisataa metriä kaupungin keskustan suuntaan. Sen paikalla kasvaa lepikko sankan kuusikon ympäröimänä.

Puijon Peipposella on pidetty ensimmäiset mäkikilpailut 19. helmikuuta 1911. Pisimmässä hypyssä liideltiin 20 metriä. Sen jälkeen vaatimaton mäki jäi unohduksiin ilmeisesti ensimmäisestä maailmansodasta johtuen. Aikakirjoihin on merkitty kansalliset mäkikilpailut 1923. Edelleen kerrotaan, että mäkeä kunnostettiin alkutalvesta 1927 talkoovoimin, sillä saman vuoden kevättalvella Puijolla olivat yhdistetyn Suomen mestaruuskilpailut. Mäkiosuus suoritettiin Puijon Peipposella. Pisin hyppy kantoi peräti 29 metriä.

Niihin aikoihin Kallantien varrella on ollut myös liiketoimintaa. Rengasmestarit-rakennusten vierellä on edelleenkin pystyssä vanha talo. Se oli Kuopion Osuusmeijerin omistama ja ylläpitämä sikala. Meijeristä liikenevillä tuotteilla kasvatettiin possuja ja niin saatiin maukasta lihaa kaupunkilaisten ruokapöytiin. Rastaantien varrella, Niiralankulman talojen paikkeilla oli Kuopion Maanviljelysseuran omistama Inkilän taimisto. Rinteellä oli kasvihuoneita ja huoltorakennus. Niiden idänpuoleisella sivulla oli kuusiaita, josta edelleenkin osa on olemassa. Kuuset tosin ovat kasvaneet lakikorkeuteensa. Varsinkin omenapuisen ja marjapensaiden taimia Inkilän taimistosta markkinoitiin eri puolille maakuntaamme.

Jatkosodan jälkeisinä vuosina Peipposenrinteen ja Inkilänmäen alueilla tapahtui huomattavia uudistuksia. Asutus levisi Kallan­tien varteen. Niin taimisto kuin sikalakin joutuivat väistymään ja varsinkin omakotitalojen rakentaminen sai vauhtia. Erikoisesti 1960- ja 70-luvut olivat vilkasta rakentamisen aikaa.

Inkilän talossa asuvat Ruotsalaisen sisarukset myivät osan tiluksistaan Rakennusliike Pasaselle. Onneksi he jättivät omistukseensa hehtaarin suuruisen tontin talon ympärille, johon kuluu myös kaunis puistikko molemmin puolin rakennusryhmää. Rakennusliikkeen suunnitelmissa oli, että omakotitalot sijoitetaan mäen yläosaan ja kerrostalot alemmaksi rinteisiin Rastaan- ja Kiuruntien sekä Ritosentien seutuville. Rakennusliike ei saanut rakennuslupaa. Kyseiset maa-alueet siirtyivät kaupungin omis­tukseen. Kaupungin toimeksiannosta rakentaminen sai vauhtia. Suunnitelmat muuttuivatkin niin, että omakotialueet jäivät alamäkeen ja kerrostalot kohosivat mäen yläosiin, joten Inkilän talo tontteineen jäi kerrostalojen piirittämäksi. Oliko tämä hyvä ratkaisu? Inkilänmäkisillä saattaa olla siitä eriäviä mielipiteitä. Kerrostalojen pääasiallinen rakentaminen tapahtui 1970-luvulla. Samalla rakennettiin tämän alueen valtaväylä Inkilänmäenkatu.

Kirkko ja Koti-lehden haastattelussa Inkilän talon vanhin tytär Anni kertoo seuraavasti:

Tuli aika, jolloin maalaistaloon oli vaikea saada työvoimaa. Ja kun Inkilänmäen tyttöjen voimat iän mukana vähenivät, he päättivät myydä maat pois. Jättivät kuitenkin hehtaarin verran koti talon ympärille turvatakseen oman rauhan. Kaiholla Anni silti muistaa vanhoja aikoja. Ennen kaikkea niitä mahtavia näköaloja, jotka avautuivat kotipihasta Kallavedelle ja kauas mäkiin ja metsiin. Kallavesi kaareutui kuin hopeavyö silmien edessä, Kurkiharju näkyi ja Riistaveden Munakkavuori. Uuhimäeltä katselin usein kiertokoulua pi­täessäni, että tulla se kotimäki on.

 

Samat maisemat ovat vieläkin olemassa, niitä pitää vain kurkistella kerrostalojen välistä. Lupasivat, että näköalat pysyvät, ettei korkeita taloja tule. Mutta toisin kävi. Anni Ruotsalaisen äänessä on vieläkin ikävää, vaikka silmä on jo muutokseen tottunut.

 

Puijon puoleisella sivulla kerrostalot eivät häiritse. Metsät näkyvät kuten ennenkin. Anni osoittaa ikkunasta vanhustentaloa: sen paikalla oli lypsytarha. Ja Niiralakulman talojen kohdalla vesilammikko, missä karja kävi juomassa.

 

Inkiläntie oli meille johtava kärritie. Eikä meillä ollut kesällä koskaan liian kuuma. Tuulet puhalsivat vapaasti ja vilvoittivat.

Rakentamisen myötä väestönlisäys oli huomattava Inkilänmäellä. Palvelut eivät pysyneet kehityksen mukana. Lähikauppa oli Peipposen­reellä ja Kallantien varrella sekä Rastaantien alkupäässä. 70-luvun puolivälissä tuli Kiuruntien alkupäähän kauppa, posti ja kioski. Vähin erin niiden toiminnat kuitenkin tyrehtyivät. Syynä siihen lienee kaupungin keskustan läheisyys, paikallisliikenteen vakiintuminen ja autokannan huomatta kasvu. Postikonttorin lakkautus oli todella valitettava paikkakuntalaisille.

Inkilänmäen ripeään asutustoimintaan vaikutti osaltaan siirto maalaiskunnasta Kuopion kaupunkiin. Se tapahtui jatkosodan aikana vuonna 1942. Mainittakoon, että Puijon luonnonsuojelualue kaupungin omistukseen jo 1927.

Tämän vuosisadan alkupuolella myös seurakuntien rajoissa tapahtui huomattavia muutoksia. Kaupunkiseurakunta itsenäistyi 1917. Inkilämäen aIue pysyi maaseurakunnan yhteydessä vielä 30 vuotta. Liittyminen tuomiokirkkoseurakuntaan tapahtui 1947. Tämä toi tuomiokirkkoseurakunnalle uusia haasteita.

Vuokrattuja toimitiloja saatiin kerrostaloihin, joista keskeisin Inkilänmäenkatu 20 kerhohuone.

Omien toimitilojen saaminen tuli ajankohtaiseksi. Yllättäen löytyi seurakuntayhtymän omistama rakentamaton tontti Inkiläntien varrelta. Siihen rakennettiin arkkitehti Mertaoja-Nylundin suunnittelema Inkilänmäen seurakuntatalo, joka valmistui 1983. Talon vihkiäisjuhla oli 11.9.-83, vihkijänä piispa Jukka Malmivaara. Seurakuntatalon aikaansaanti olikin merkittävä uudistus ja edistysaskel ­toiminnalle ja se on edelleenkin lähes ainoa kokoontumispaikka seutukunnan asukkaille.

Samoihin aikoihin rakennettiin lnkilänmäenkadun varrelle lähikauppa ja sen läheisyyteen lasten päiväkoti. Parikymmentä vuotta sitten oli vireillä myös peruskouluhanke, lähinnä 1. ja 2. luokan oppilaita varten. Sitä ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi silloin eikä ilmeisesti tänäänkään.

Me Inkilänmäen ja Peipposenrinteen asukkaat saame olla kiitollisia siitä, että Inkilänmäen korkeimmalla kohdalla on pystyssä ja suojelukohteena tyypillinen savolainen maalaistalo lähes kaikkine ulkorakennuksineen. Pieni metsikkö tontin molemmissa päissä on saatu edustavaksi ja viihtyisäksi puistoalueeksi. Inkilän taloa kutsutaan myös Tätiläksi. Tämä nimitys johtuu Ruotsalaisen neiti­kolmikosta. Talosta on muotoutunut ”pienoismuseo”, jolle osuvaa ja lopullista nimeä etsitään. Tyylikkäät istutukset ja rakennelmat luovat viihtyisyyttä lapsista vanhuksiin saakka. Kiitokset tästä keskuspuistoalueesta ja sen kunnostamisesta kuuluvat Kuopion kaupunngille ja Inkilänmäen-Peipposenrinteen asukasyhdistykselle.

Meidän kunniatehtävämme on vaalia Inkilänmäen erikoislaatuista miljöötä, jossa maalais- ja kaupunkilaiskulttuuri kohtaavat läheisesti toisensa. Jokainen meistä voi huolehtia alueen siistey­destä ja koskemattomuudesta. Silloin voimme nauttia Inkilänmäen erikoislaatuisista näkymistä, katsella Puijon jylhää kauneutta ja Kallaveden sinisiä selkiä eri vuoden- ja vuorokauden aikoina. Inkilänmäen-Peipposenrinteen asukasyhdistyksellä on arvokas työsarka vaalia näitä kohteita myös käytännön tehtävien muodossa.

Kiitoksemme kantautukoon tuomiokirkkoseurakunnan Inkilänmäen piirineuvostolle ja Inkilänmäen-Peipposenrinteen asukasyhdis­tykselle, että nämä ensimmäiset Inkilänmäen kotiseutupäivätapahtumat jumalanpalveluksen, päiväjuhlan, näyttelyjen ja myyjäisten merkeissä on huolella ja asiantuntemuksella järjestetty iloksemme ja kotiseutuhengen elvyttämiseksi.

Parhain kiitos kuuluu myös Kuopion kulttuurihistorialliselle museolle. Sieltä on ystävällisesti luovutettu järjestäjien käyttöön kuva- ym. materiaalia Inkilän talossa ja Inkilämäen seurakuntatalossa olevia näyttelyjä varten. Samoin tuomiokirkkoseura­kunta lahjoitti kuvamateriaalia sekä tarjosi juhlaväelle kirkko­kahvit. Kiitos!

Toivon mukaan kotiseutupäivillemme tulee jatkoa seuraavinakin vuosina.

Teksti on esitetty kotiseutupäivien päivä­juhlassa 18.8.1996 Inkilän talon (Tätilän) pihapiirissä.

Tekstin on laatinut Pauli Saastamoinen.